“Ja aina sama jätkä!”
Pakkasta oli jotakin 30 kieppeillä ja siihen päälle vielä viima. Savottakämpällä oli tupa täynnä. Iso savotta eli sota ei ollut vielä vaatinut mukaansa näitä ahkeria metsätyömiehiä. Hekkasen Untolla alkoi aamupuuroa syödessä sattua niin kovasti vatsaan, että mies piti kantamalla viedä hevosrekeen. Vaivainen kuljetettiin vällyihin ja taljoihin pakattuna lähimmälle lääkärille Rovaniemelle reilun kolmenkymmenen kilometrin päähän.
Puoliltapäivin Hekkanen sitten viimein pääsi ilmeisen tuskissaan lääkärin pakeille. Kokenut lääkäri Lippola tunsi jo ennestään Hekkasen, koska tätä oltiin kuskattu hänen luokseen useita kertoja ties mistä kairasta. Lääkäri Lippola antoi nopeasti diagnoosiksi työnvieroksumisen ja lössöperseyden. Potilas Hekkanen vetosi umpisuoleen. Mutta papereiden mukaan se oli häneltä jo kahdesti leikattu. Mahavaivainen Hekkanen toimitettiin työmaalle samalla hevoskyydillä, kuin millä hän savotan piikkiin oli hoitoa hakemaan tullutkin.
Jumalallista tuuria oli se, että metsähallituksen piispa Niilo Keikko sattui olemaan juuri tuolloin käymässä kyseisillä savottamailla. Viisikymppinen Keikko oli esittelemässä kahdelle nuorelle uskonsisarelleen metsätyön arkea ja ihan aidossa metsäkämpässä yöpymistä. Piispa oli ihan itse varannut kämpässä nukkumista demonstroidakseen kolmen hengen huoneen Rovaniemeltä hotelli Pohjanhovista. Tästä hän oli kuitenkin unohtanut ilmoittaa seurakuntaansa.
Lääkäristä palaavan potilas Hekkasen ja piispa Keikon seurueiden tiet risteytyivät kohtaamiseen saakka lähellä syrjäistä metsätyömaata. Hekkanen oli nähnyt piispan uskonsisaria jo Rovaniemellä ja kuullut seurueen yöpymisaikeista. Hän nimitti nyt kuuluvasti huutaen Keikkoa kuolaavaksi huoripukiksi ja ihmisnussijaksi. Orastavan kiistan osapuolet vetäytyivät syrjemmäksi. Ja piispan tyynnytellessä kovaäänistä metsätyömiestä se ihme kai sitten tapahtui.
Savottakämpälle saavuttuaan hevosmies kertoi kaikille hämmästyttävän tarinan. Lääkäri oli kieltäytynyt antamasta Hekkaselle apua! Mutta paluumatkalla paikalle sattunut metsähallituksen piispa Keikko oli hetkessä poistanut kärsivän ihmispoloisen umpisuolen ja ajanut tuskaisen vatsakivun helvetin syövereihin. Kyseessä oli ihmeparantuminen. Joku ehti jo ottaa yhteyttä Ouluun, jossa tiedettiin olevan paranormaaleihin ilmiöihin perehtynyt tutkijaryhmä. Heille laitettiin kutsu. Eräänlainen ihme oli myös sittemmin se, että Hekkanen ei pyytänyt kottia palkastaan.
Piispa ja uskonsisaret jatkoivat retkeään Pohjanhovissa ja työmies Hekkanen sai kaksi viikkoa palkallista lomaa umpisuolen poismanaamisen takia. Levoksi asti tuo loma ei kuitenkaan koskaan rauhoittunut. Toipilas Hekkasen nimittäin odotettiin aina päivän päätteeksi tekevän tukkimetsästä palaaville työmiehille ruuat, tai häntä olisi puristettu vieläkin pidempään kurkusta. Savottakämpän elämä palautui raiteilleen. Arjen rutiinin katkaisi ainoastaan parin viikon päästä paikalle rientänyt paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut tutkijaryhmä.