Mato

"Serpentus snadius"

Mato on ulkomuotonsa ja elinympäristönsä vuoksi sukua käärmeille ja myyrille. Se on erilaisten särki- ja ahvenkalojenkoiruli pääruokaa, vaikka ne eivät luonnostaan koskaan kohtaakaan. Ihmisen täytyy kaivaa vaivalla tehdyt kukkapenkit auki ja roudata madot kaloille. Vedessä ne sitten läpikoukutetaan karkaamisen estämiseksi ja syötetään fisuille. Madot voi kaataa veteen myös esim. muoviämpärillä. Mutta tuo menetelmä on monin tavoin epäkäytännöllinen. (Mato on ikävän näköinen, joten kuvassa koira)

tiedemiesMato, tuo suhteellisen ällöttävä ja ehdottoman turhan tuntuinen limanuljaska, on omanlaisensa työjuhta. Se myllertää ja muheuttaa maata. Vaikka maatalon isäntä on kuinka rapuloissaan, eikä jaksa lähteä kyntöhommiin, niin mato senkun painaa menemään. Ja nyt en ole ihan varma onko minua juksattu feikkitiedolla. Mutta mato kuulemma syö multaa! Joo, niin älykäs eläin se on. Eikä se pahemmin ääntelekään kuten muut eläimet. No ei tietenkään, kun on turpa täynnä multaa.

Matojakin on toki erilaisia. On kastematoja, lapamatoja ja tequila-pulloissa asuvia matoja. Jos olet ollut reissussa kaksikalat viikkoa ja sähkösi ovat menneet rästilaskujen takia poikki, niin äläpä hätäänny. Avaat jääkaapin oven ja lihatuotteissa on matoja! Kamalaa! Ei. Ne eivät ole matoja, vaan toukkia. Eri elukka. Niistä lisää mahdollisesti joskus tuonnempana.

Maailmassa on sellaisiakin ihmisiä, jotka ammatikseen tutkivat matoja. Oletan, että koulutuksensa ansiosta he saavat siitä verrattain hyvää palkkaakin. Nämä tutkijat menevät siis aamulla töihin ja alkavat asioikseen tutkia jotakin matoa mikroskoopilla. Ja lounaalla he sitten keskustelevat kollegoidensa kanssa, että ”millainen mato sulla oli”. Ja aina ne vaan jaksavat ihmetellä niitä matoja. Enkä nyt liioittele. On nimittäin myös ihmisiä, jotka tutkivat elääkseen hevosenpaskaa. Eivätkä pelkästään tuoretta hevosenpaskaa, vaan fossiloituneita, miljoonia vuosia vanhoja hevosenpaskoja. Niistä oppii tärkeitä asioita mm. madon muinaisesta elämästä.

Vanhemmat jutut

Runot