“Rakkaudesta ranskalaiselokuviin”
Ihmiset eri maailmankolkissaan puhuvat erilaisia kieliä. Jotkut niistä ovat jääneet vauvan jokelluksen asteelle. Minulle on koko elämäni koitettu uskotella, että esimerkiksi venäjä ja ranska ovat oikeita ”sopimuksenvaraisia äännesymboleiden järjestelmiä”, kuten suomi. Ja hiukan minua hävettää, että vasta tällä iällä tajuan niiden olevat mukamas-puheita. Venäjä on mielipuolista posmotusta ja ranska sössötyksellä höystettyä korinaa.
Jos epäilee, että näissä kahdessa kielessä olisi sittenkin jotakin järkeä, niin jokainen voi tehdä oma-aloitteisesti pienen käytännön kokeen: kuuntelee jompaakumpaa kieltä vähintään 30 sekuntia. Ei tolkun häivää. Joskus satunnaisista primitiivisistä äänteistä syntyy tietysti oikealta kuulostava sanakin. Tämä tietysti tukee mm. harhaluuloja siitä, että joku ymmärtäisi näitä suoltamisia. Molemmat ovat lisäksi typeryydessään sietämättömiä kuunnella.
Molemmilla kielillä tehdään elokuvia. Hämmästyin törmättyäni mielenkiintoiseen ranskalaiseen leffaan. Suuri kiitos tekstittäjälle, joka oli keksinyt örinöille hyvät repliikit. Raidan nimi oli suomeksi ”Rauhaton” (2022). Ranskalainen nimi voi tietysti olla mitä vaan yskäisystä oksennukseen.
Puoli elokuvaa eteni tosiaankin mielenkiintoisissa merkeissä, koska siinä ei juurikaan puhuttu. Loppu olikin sitten sekavaa sontaa, eikä tekstittäjäkään ollut jaksanut enää keksiä mitään järkevää.Vaan tulipahan katsottua ranskalainen elokuva. En muista kylläkään loppuratkaisua näin puolen tunnin jälkeen. En myöskään lähtisi suoralta kädeltä kehumaan tai suosittelemaan ranskalaisteosta kenellekään. Mutta jos haluaa vuolaista revolverinkahvaansa merkin katsotusta ranskalaiselokuvasta, niin tämä menettelee. Puoli tähteä viidestä. Mielestäni maansa leffahistorian paras teos. Siinä ei ollut yhtään syvällistä