“Nyt on keisarilla vaatteet!”
Nautin penkkiurheilusta. Olympialaisten aikaan seuraan kaikkia lajeja. Mutta minäkään en seuraisi esim. painia, jos kaikki painijat mittelisivät samassa sarjassa ja painavimmat muuntelisivat sääntöjä aina tilanteen mukaan edukseen. Samasta syystä en seuraa talouspolitiikkaakaan. Aikoja sitten on jo tullut selväksi kenen hyväksi peli pyörii. Laukomme pillipiipareiden perässä ja arvioimme viisaita termejä käyttäen, että mihinkähän se ryhmän vetäjä meidät vie.
Uutisissa ja somessa putkahtelee esiin tämän tästä järkyttäviä esimerkkejä eriarvoisuudesta ja välinpitämättömyydestä. Mutta ne noteerataan vaan tylsällä ”aika jännä” -periaatteella. Tällä samalla reaktiolla vastataan myös esim. ydinuhkaan, luontomme tuhoutumiseen ja kaikkeen, mitä ei minkään olennon järjen mukaan pitäisi ikinä tapahtua tai olla olemassa. Reaktiossa on yleensä mukana myös vajaaälyinen naurahdus, jonka jälkeen ko. asia unohdetaan. Pari esimerkkiä.
– Tiesitkö, että Neuvostoliiton Tsar-pommi oli voimakkuudeltaan suurempi kuin kaikki maailmanhistorian räjähdykset yhteensä siihen mennessä?
– Oho, jo 50-luvulla?
– Joo, nyt se teho menee jo varmaan yhteen ydinkärkeen. Ja nekin voi kai laueta inhimillisestä erehdyksestä.
– Semmosia rakentavat. Maailmanlopun aseita.
– Eikö olekin aika vastuuntunnotonta?
– No, onpa kyllä. Heh. Aika jännä.
– Eikö se ollut se Sirhan Sirhan, joka tappoi sen Robert Kennedyn?
– Joo, -68. Losissa. Vaikka sen revolveriin meni kahdeksan patia ja laukauksia oli 13, jotka tuli useasta suunnasta, niin yksin se sen tappo kuitenkin.
– Ai jaa. No, yksin tietysti. Mutta, heh, aika jännä homma.
Uudet maailmantaloutta ja geopoliittista tilannetta kuvaavat termit ovat niljakkuudessaan niin ällöttäviä, etten viitsi niillä blogiani liata. Ökyrikkaiden perseilylle ja sodalle haetaan paremmilta maistuvia sanoja. Joka päivä niitä joutuu lukemaan ja kuulemaan. Paitsi ei minun blogissani. Ennemmin kirjoitan ”perse”. Noin. Kirjoitin ennemmin ”perse” blogiini kuin jonkin murhaajakapitalistin uuden tekosyysanan. Eikä sekään tuntunut yhtään kivalta!
Olen ollut työelämässä kolmisenkymmentä vuotta. Tosin olin pari pidempää ajanjaksoa poissa talouteen osallistumisesta. Välillä piti käydä sotimassa ja toisella kerralla päätin lukea itseni viisaammaksi. Molempien ajanjaksojen hyöty kenellekään on kiistanalainen tai ainakin arveluttava. Mutta aina on ollut taloudessa kuulemma ongelmia. En ole koskaan milloinkaan esim. istunut pöytäseurueessa, jossa hymyillen todettaisiin taloudella menevän nyt lujaa. Sen sijaan kuulen toistuvasti kysymyksen: ”Miten tää lama näkyy sun alalla?” Samalla tavalla kysyttiin 30-luvun Saksassa: ”Miksi sinusta Hitler on ratkaisu ja jumala?”
Nyt on keisarilla vaatteet! On oikein turkis turkiksen päällä, pitkä viitta ja toteemihattu. Mutta me emme halua nähdä sitä. Kukapa nyt haluaisi tuntea epämukavaa oloa, missään tilanteessa. Teloituskomppanian edessäkin oli sotien aikaan paljon ihmisiä, jotka eivät halunneet tajuntansa ymmärtävän, että nyt koko heidän tietoisuutensa lakkaa olemasta, kuolee. He vain naurahtivat, että ”aika jännää”.