“Ajatuksia ilman väliotsikkoja”

Parin kuukauden päästä ei ole jäljellä muita, kuin muutama hyväkuntoinen, savuton teini. He pitävät sateensuojaa jossakin Keski-Suomen luolassa ja etsivät kenttää älypuhelimilleen, niin kauan kuin akkua riittää. Tämä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Kyllä jokainen heistä tajuaa ottaa mukaansa laturin. Mutta nykypäivään:

Verenpaineeni pomppasi taas sen kymmenen richteriä, kun kuulin, että Tokion olympialaiset perutaan. Olin juuri kaverini kanssa sammuttelemassa vähän isompaa, vaivihkaa kyhäämäämme tervamiilua Sörnäisten Suvilahdessa, kun tämä uutinen tavoitti minut. Kaverini ilmoitti asian minulle käytyään ostamassa ABC:ltä jaffaa. En ollut siis tuossa vaiheessa nukkunut juuri lainkaan kolmeen viikkoon, kuten ei ollut miilukaverinikaan. Olimme molemmat vähintäänkin kahden promillen edestä humalassa valvomisesta. Siksi en uskonut moista väitettä. Kamuni soitti vielä Tokioon, josta hänelle (suomeksi) vastattiin, että ”Tokio” ja sanottiin, että ei niitä kilpailuja järjestetä. En uskonut vaistoihimme, joten taapersin itse ihmisten ilmoille.

Vaikka tiesin Suomemme penkkiurheilumaaksi, niin hätäännys olympialaisten peruuntumisesta yllätti jopa minut. Kadut olivat tyhjiä ja kauppojen tavaroita hamstrattiin kuin maailmanlopun edellä. Ihmiset välttelivät lähikontaktia toisiinsa, eivätkä pelkästään minuun kuten yleensä. Sitten näin lööpit ja tajusin oikean tilanteen. En ollut ennen kokenut olympialaisten peruutusta. Mutta yllättävän nopeasti noilla kisoilla ei ollut suurelle olympiafanille paskankaan merkitystä.

Ajattelin, että ehdinköhän kauppaan ennenkuin hyllyt jo ammottavat tyhjyyttään. Kaikkea oli kuitenkin runsain määrin tarjolla – paitsi vessapaperia. Vessapaperia? Itse en ole, enkä tunnekaan yhtään vessapaperin suurkuluttajaa. Mutta jos tästä epidemiasta selviävät pääasiassa ne, joilla on paljon vessapaperia kotonaan, niin kai minun on syytäkin olla selviämättä – ihan tyhmyyttäni. Koska en tajunnut hamstrata paskapaperia!

Ja jos tämä nyt maailmaa kohdannut koettelemus minut todellakin tappaa, niin muistakaa että lavastan kuolemani aina vanhasta tottumuksesta murhaksi. Ensiapuhenkilökunta, tai mikä jengi minut nyt sitten löytääkään, ihmettelee kämppääni. ”Pitäiskö ilmoittaa näistä saatanallisista rituaaliseinävaatteista.” ”Ei kande. Ne on Iron Maidenin julisteita. Mutta tuo avoin ikkuna ja lakanoista kyhätty köysi ihmetyttää.”

Itse olemme luoneet tämän näennäisyhteiskunnan jossa kuollaan vain vanhana. Se on ikävä kyllä hauraudessaan kuin uskonto johon tuuduttaudutaan, koska näin tuntuu paremmalta. Eikä siinä ole mitään väärää! Tympii vaan tuo vessapaperin menekki. Taas tuhoutuu sademetsien puita, jotka ovat ansainneet elon hetkensä yhtä lailla kuin mekin. En minä oikeasti näin raadollisesti ajattele. Mutta jostain itselleni tuntemattomasta syystä haluan jättää tämän kappaleen tähän kirjoitukseeni.

Maailman väestöä kehnosti kohtelevalla taudilla on huomattavasti vähemmän etuja kuin haittoja. Mutta jotain hyvää voi kuitenkin mainita. Esim. taskuvarkaat saavat turpiinsa jo puolen metrin päähän uskallettuaan. Ja olen opetellut pesemään itseni saippualla, syljen ja Swartvegan sijaan. Ja tämän synkkyyden jälkeen ihmiset ovat mieleltään elämänjanoisempia ja avoimempia. Nähtäväksi jää. Mutta uusiin suuriin ikäluokkiin olisi kai pienempikin katastrofi riittänyt.

Kaikki ovat tottuneet suuronnettomuuksiin ja sellaiset hyväksytään osana elämää. Tsunami vei päivässä 250 000 ihmishenkeä. Ja se on normaalia. Mutta kun onnettomuudesta kerrotaan tällä tavalla etukäteen, niin siinä on paniikin ainekset. Joku voisi vetää tästä sellaisen johtopäätöksen, että ollaanpa tutkimatta asioita, ettei hätäännytä. Joku toinen siihen tokaisisi, että tutkitaan vaan, mutta reagoidaan tosiasioihin järkevällä tavalla. Joku kolmas sitten tulisi huutamaan, että sivilisaation aika on ohi, koska ihmiskunnalta loppuu vessapaperi!

Elämän pikku asiat ja nykyhetki ovat niitä asioita, jotka meidät tältä vainoojalta pelastavat. Huomenna on uusi päivä jne. Paitsi jos pää hajoaa tähän kämpillä istumiseen tai muuten vaan erakoitumiseen, niin sittenhän ei ole uutta päivää. Mutta niin kauan kuin henki pihisee, ja tupakoitsijalla se pihisee ennestäänkin heikommin, niin iloitaan niistä arjen aarteista, joita jatkuvasti lähimmäistemme kanssa tuotamme aikojen syötäväksi.

Aprillipäivänä K-kaupan jonossa nuori nainen pakitti selvinpäin. Hän siis otti askeleen taakseen huomaamatta takanaan olevaa metrinkorkuista irtokarkkihyllyä. Nainen horjahti rajusti. Olin ottamassa häntä kiinni, mutta aivoihini iski voimakkaasti kaikkialla huudettu turvaväli. Siis epäröin sekunnin ja tilanne oli jo ohi. No, onneksi nainen sai tasapainonsa takaisin. Kerroin hänelle, etten auttanut ja nauroimme. Hän oli kuitenkin varsin lähellä rymytä kovalla metelillä aivan paskaksi koko telineen ja karkit pitkin lattioita. Ja minä olisin vain katsonut vieressä. Myöhemmin ajattelin, että tuossa vaiheessa olisin sanonut sinne lattialle, että ”aprillia”. Mutta se ei olisi kylläkään sopinut tilanteeseen.

Hauskaa tulevaa pääsiäistä, rakkaat kanssaihmettelijät!

The post Korona appeared first on Teuvo Matala.

“Jonas Salk: Can you patent the sun?”

Voitetun koronakauden jälkeen seuraa uusi aikakausi. Onko se kasvun aika vai jankkaammeko yhdessä hyväksikäyttäjiemme kanssa, kuinka huonosti meillä menee? En halua kuulla seuraavat kymmenen vuotta, kuinka koronavirus oli syy lamaan. Muistetaan se ennemminkin sitten joskus kasvun laukaisijana. Nyt meillä on veljenämme myös teknologia, joten mahdollisuudet vaikuttaa omaan kohtaloomme ovat kasvaneet. Toki ensin pitää hoksata mihin muuhun kuin pinnalliseen paskanjauhantaan tätä uutta kommunikaatioteknologiaa voi käyttää.

Nyt on kriisi. Esim. pienet yritykset ahkerine työntekijöineen eivät pärjää. Mutta on kuitenkin yksi yhteiskunnan osa, jolla jo kuola valuu suupielistä. Kun kokonaisia raatamalla rakennettuja elämäntöitä luhistuu, niin ekonomian monimutkaisuuden keksineet poliitikot ja ylirikkaat mammonansiirtelijät jo hykertelevät perkele silmissä hohtaen. Jo kriisin tässä vaiheessa (9.5.2020) saamme kuulla joka taholta kuinka talous vajoaa pohjalukemiin. Ja jos sillä nyt on mitään väliä valuutanhaltijoille, niin heidän ei tarvitse edes valehdella, koska nyt todellakin sattuu ja moneen. Ennen heidän tarvitsi vain hokea, että ”tässä taloudellisessa ilmastossa” tai ”näin lamassa” on ihmisen tyydyttävä paskaankin palkkaan ja työolosuhteisiin. Mutta nyt on todellakin oikea kriisi. Voi kuinka paljon ilmaista rahaa sillä voikaan läskiperserikkaat vohkia! Kapitalismi on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Korkea koulutus, osaaminen ja ahkeruus pitää palkita. Mutta miksi yhteiskuntamme palkitseekin ennen kaikkea niitä, jotka ihmisten opiskelulla ja raatamalla kasattuja omaisuuksia sitten virtuaalisesti siirtelevät? Hyvin yksinkertainen ”työstä saa rahaa” on muutettu monimutkaiseksi finanssimaailmaksi, jota täytyy vuosia opiskella, että sen ymmärtää. Me tavan tallaajat emme sitä ymmärrä, joten pitäkäämme päämme kiinni ja ottakaamme ne leivänmuruset, joita pöydältä sattuu tipahtamaan.

Nyt on ihmisellä mahdollisuus näyttää itselleen, kuinka globaalisesti murheellisen aikakauden jälkeen lyödään kinttaat käteen ja pistetään haisemaan. Näin on käynyt ennenkin historiassa. Mutta ennen ei ole ollut näin monimutkaiseksi luotua talousjärjestelmää. Maailma ei voi mitenkään tulla minkäänlaiseen omaisuudelliseen tasapainoon, kun ongelmaa muka ratkaisevat ökyrikkaat keinottelijat. Siis nuo samat moraalittomat läskiperseet, jotka markkinoiden epätasapainosta eniten hyötyvät! Eivät tietenkään he halua ”maailmantalouden elpyvän”, jolloin he menettäisivät etuisan asemansa.

Myös Noam Chomsky, yksi maailman viisaimmista ihmisistä sanoi (jo vuosia sitten), että talous saataisiin tasapainoon, jos kuunneltaisiin Nobelin tason taloustiedepalkinnon voittaneita ekonomisteja. Vaan ei, ei kuunnella! Pistetään heille vaan kiiltokuvapinssi rintaan ja laitetaan kellariin eläkkeelle. Voi luoja! Annetaan ruorissa ennemmin olla sen ihmiskunnan promillen, joka tästä kasvavasta eriarvoisuudesta hyötyy! Suomelle sanellaan ulkopuolelta, että kuinka huonosti sillä menee. Ei vastata niihin perkeleen puheluihin! Luodaan oma todellisuutemme, josta ei Trumpit ja muut oligarkit tuottoa revi. Onko todellakin tärkeämpää seurata itse luomamme plutokratian piirtämää käyrää, kuin sanoa ei kansakunnan huonolle ololle ja pistää hanttiin?!

Korona ei ole edes pahin maailmaa uhkaava tappaja. Ihmisen itse aiheuttamat kauhut, alati vallitseva ydinsodan vaara ja ilmaston tuhoaminen listivät meidät suuremmalla todennäköisyydellä. Mutta noilla uhilla eivät voi läskiperseet rahastaa onnettomampiaan. Vaan tällä tragedialla voi! Tämän virustuhon aikana olemme onnistuneesti tukeutuneet tiedeyhteisöön. Sieltä saatavan asiantuntemuksen turvin hallituskin on osannut tehdä ansiokkaasti työtään. Nytkö sitten uhan mahdollisesti hiukan hellittäessä me heitämme taas asiantuntemuksen sivuun ja tanssimme itserakkaiden rahaimureiden tahtiin? Eikö tämä ole jo jotakin parvihulluutta?

The post Talous appeared first on Teuvo Matala.

Kalakolmikko rantoja ravasi.
Vaan käyttäytyi veden väki arasti.
Silti ahkera uurastus itsessään,
sai pahimman nälän poissa pysymään. 

”Meille ryhmä on tärkeämpi verkkoa.              
Eipä osaa sitä eväkäs ounastella.” 

Kerran tahoilla muilla toven oltuaan,
kävi kaks heistä yhdelle iloitsemaan.
”Tuolla apaja on. Sinne menemme varhain.
Ja illalla aina on saaliimme parhain. 

Sieltä nostamme aarteita, hopealohta.
Sinä älä tule sinne nyt. Tule vasta kohta.” 

Niin myös metsällä kävivät yhdessä.
Loitsut nuotion kahden vain ilmeissä.
Istui miekkonen yks heistä kummissaan.
Tahtoi toiset heitä kiitoksin kumartamaan. 

”Paikka lahjoittaa sullekin sulasta, jäästä.
Vaan älä tule sinne nyt. Tule ajan päästä.” 

Eipä malttanut mies vain kuunnella.
Tahtoi itsekin vonkaleita nostella.
Löysi ryhmänsä paikkaansa kysellen.
Oli vastauksen sointi kuin käärmeiden.

”Niin on saappaasi jäljistä ranta tää vapaa.
Ei oo tuntenut sen vesi airosi lapaa.
Sä nyt jätkänä saavut lompsien,
muka omaasi itselles vaatien.

Toki toisaalle viritä siimasi jänne.
Kulje vapaasti, vaan älä koskaan tänne.”

The post Taika-apaja appeared first on Teuvo Matala.