“Ajatuksia ilman väliotsikkoja”

Parin kuukauden päästä ei ole jäljellä muita, kuin muutama hyväkuntoinen, savuton teini. He pitävät sateensuojaa jossakin Keski-Suomen luolassa ja etsivät kenttää älypuhelimilleen, niin kauan kuin akkua riittää. Tämä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Kyllä jokainen heistä tajuaa ottaa mukaansa laturin. Mutta nykypäivään:

Verenpaineeni pomppasi taas sen kymmenen richteriä, kun kuulin, että Tokion olympialaiset perutaan. Olin juuri kaverini kanssa sammuttelemassa vähän isompaa, vaivihkaa kyhäämäämme tervamiilua Sörnäisten Suvilahdessa, kun tämä uutinen tavoitti minut. Kaverini ilmoitti asian minulle käytyään ostamassa ABC:ltä jaffaa. En ollut siis tuossa vaiheessa nukkunut juuri lainkaan kolmeen viikkoon, kuten ei ollut miilukaverinikaan. Olimme molemmat vähintäänkin kahden promillen edestä humalassa valvomisesta. Siksi en uskonut moista väitettä. Kamuni soitti vielä Tokioon, josta hänelle (suomeksi) vastattiin, että ”Tokio” ja sanottiin, että ei niitä kilpailuja järjestetä. En uskonut vaistoihimme, joten taapersin itse ihmisten ilmoille.

Vaikka tiesin Suomemme penkkiurheilumaaksi, niin hätäännys olympialaisten peruuntumisesta yllätti jopa minut. Kadut olivat tyhjiä ja kauppojen tavaroita hamstrattiin kuin maailmanlopun edellä. Ihmiset välttelivät lähikontaktia toisiinsa, eivätkä pelkästään minuun kuten yleensä. Sitten näin lööpit ja tajusin oikean tilanteen. En ollut ennen kokenut olympialaisten peruutusta. Mutta yllättävän nopeasti noilla kisoilla ei ollut suurelle olympiafanille paskankaan merkitystä.

Ajattelin, että ehdinköhän kauppaan ennenkuin hyllyt jo ammottavat tyhjyyttään. Kaikkea oli kuitenkin runsain määrin tarjolla – paitsi vessapaperia. Vessapaperia? Itse en ole, enkä tunnekaan yhtään vessapaperin suurkuluttajaa. Mutta jos tästä epidemiasta selviävät pääasiassa ne, joilla on paljon vessapaperia kotonaan, niin kai minun on syytäkin olla selviämättä – ihan tyhmyyttäni. Koska en tajunnut hamstrata paskapaperia!

Ja jos tämä nyt maailmaa kohdannut koettelemus minut todellakin tappaa, niin muistakaa että lavastan kuolemani aina vanhasta tottumuksesta murhaksi. Ensiapuhenkilökunta, tai mikä jengi minut nyt sitten löytääkään, ihmettelee kämppääni. ”Pitäiskö ilmoittaa näistä saatanallisista rituaaliseinävaatteista.” ”Ei kande. Ne on Iron Maidenin julisteita. Mutta tuo avoin ikkuna ja lakanoista kyhätty köysi ihmetyttää.”

Itse olemme luoneet tämän näennäisyhteiskunnan jossa kuollaan vain vanhana. Se on ikävä kyllä hauraudessaan kuin uskonto johon tuuduttaudutaan, koska näin tuntuu paremmalta. Eikä siinä ole mitään väärää! Tympii vaan tuo vessapaperin menekki. Taas tuhoutuu sademetsien puita, jotka ovat ansainneet elon hetkensä yhtä lailla kuin mekin. En minä oikeasti näin raadollisesti ajattele. Mutta jostain itselleni tuntemattomasta syystä haluan jättää tämän kappaleen tähän kirjoitukseeni.

Maailman väestöä kehnosti kohtelevalla taudilla on huomattavasti vähemmän etuja kuin haittoja. Mutta jotain hyvää voi kuitenkin mainita. Esim. taskuvarkaat saavat turpiinsa jo puolen metrin päähän uskallettuaan. Ja olen opetellut pesemään itseni saippualla, syljen ja Swartvegan sijaan. Ja tämän synkkyyden jälkeen ihmiset ovat mieleltään elämänjanoisempia ja avoimempia. Nähtäväksi jää. Mutta uusiin suuriin ikäluokkiin olisi kai pienempikin katastrofi riittänyt.

Kaikki ovat tottuneet suuronnettomuuksiin ja sellaiset hyväksytään osana elämää. Tsunami vei päivässä 250 000 ihmishenkeä. Ja se on normaalia. Mutta kun onnettomuudesta kerrotaan tällä tavalla etukäteen, niin siinä on paniikin ainekset. Joku voisi vetää tästä sellaisen johtopäätöksen, että ollaanpa tutkimatta asioita, ettei hätäännytä. Joku toinen siihen tokaisisi, että tutkitaan vaan, mutta reagoidaan tosiasioihin järkevällä tavalla. Joku kolmas sitten tulisi huutamaan, että sivilisaation aika on ohi, koska ihmiskunnalta loppuu vessapaperi!

Elämän pikku asiat ja nykyhetki ovat niitä asioita, jotka meidät tältä vainoojalta pelastavat. Huomenna on uusi päivä jne. Paitsi jos pää hajoaa tähän kämpillä istumiseen tai muuten vaan erakoitumiseen, niin sittenhän ei ole uutta päivää. Mutta niin kauan kuin henki pihisee, ja tupakoitsijalla se pihisee ennestäänkin heikommin, niin iloitaan niistä arjen aarteista, joita jatkuvasti lähimmäistemme kanssa tuotamme aikojen syötäväksi.

Aprillipäivänä K-kaupan jonossa nuori nainen pakitti selvinpäin. Hän siis otti askeleen taakseen huomaamatta takanaan olevaa metrinkorkuista irtokarkkihyllyä. Nainen horjahti rajusti. Olin ottamassa häntä kiinni, mutta aivoihini iski voimakkaasti kaikkialla huudettu turvaväli. Siis epäröin sekunnin ja tilanne oli jo ohi. No, onneksi nainen sai tasapainonsa takaisin. Kerroin hänelle, etten auttanut ja nauroimme. Hän oli kuitenkin varsin lähellä rymytä kovalla metelillä aivan paskaksi koko telineen ja karkit pitkin lattioita. Ja minä olisin vain katsonut vieressä. Myöhemmin ajattelin, että tuossa vaiheessa olisin sanonut sinne lattialle, että ”aprillia”. Mutta se ei olisi kylläkään sopinut tilanteeseen.

Hauskaa tulevaa pääsiäistä, rakkaat kanssaihmettelijät!

The post Korona appeared first on Teuvo Matala.

“Jonas Salk: Can you patent the sun?”

Voitetun koronakauden jälkeen seuraa uusi aikakausi. Onko se kasvun aika vai jankkaammeko yhdessä hyväksikäyttäjiemme kanssa, kuinka huonosti meillä menee? En halua kuulla seuraavat kymmenen vuotta, kuinka koronavirus oli syy lamaan. Muistetaan se ennemminkin sitten joskus kasvun laukaisijana. Nyt meillä on veljenämme myös teknologia, joten mahdollisuudet vaikuttaa omaan kohtaloomme ovat kasvaneet. Toki ensin pitää hoksata mihin muuhun kuin pinnalliseen paskanjauhantaan tätä uutta kommunikaatioteknologiaa voi käyttää.

Nyt on kriisi. Esim. pienet yritykset ahkerine työntekijöineen eivät pärjää. Mutta on kuitenkin yksi yhteiskunnan osa, jolla jo kuola valuu suupielistä. Kun kokonaisia raatamalla rakennettuja elämäntöitä luhistuu, niin ekonomian monimutkaisuuden keksineet poliitikot ja ylirikkaat mammonansiirtelijät jo hykertelevät perkele silmissä hohtaen. Jo kriisin tässä vaiheessa (9.5.2020) saamme kuulla joka taholta kuinka talous vajoaa pohjalukemiin. Ja jos sillä nyt on mitään väliä valuutanhaltijoille, niin heidän ei tarvitse edes valehdella, koska nyt todellakin sattuu ja moneen. Ennen heidän tarvitsi vain hokea, että ”tässä taloudellisessa ilmastossa” tai ”näin lamassa” on ihmisen tyydyttävä paskaankin palkkaan ja työolosuhteisiin. Mutta nyt on todellakin oikea kriisi. Voi kuinka paljon ilmaista rahaa sillä voikaan läskiperserikkaat vohkia! Kapitalismi on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Korkea koulutus, osaaminen ja ahkeruus pitää palkita. Mutta miksi yhteiskuntamme palkitseekin ennen kaikkea niitä, jotka ihmisten opiskelulla ja raatamalla kasattuja omaisuuksia sitten virtuaalisesti siirtelevät? Hyvin yksinkertainen ”työstä saa rahaa” on muutettu monimutkaiseksi finanssimaailmaksi, jota täytyy vuosia opiskella, että sen ymmärtää. Me tavan tallaajat emme sitä ymmärrä, joten pitäkäämme päämme kiinni ja ottakaamme ne leivänmuruset, joita pöydältä sattuu tipahtamaan.

Nyt on ihmisellä mahdollisuus näyttää itselleen, kuinka globaalisesti murheellisen aikakauden jälkeen lyödään kinttaat käteen ja pistetään haisemaan. Näin on käynyt ennenkin historiassa. Mutta ennen ei ole ollut näin monimutkaiseksi luotua talousjärjestelmää. Maailma ei voi mitenkään tulla minkäänlaiseen omaisuudelliseen tasapainoon, kun ongelmaa muka ratkaisevat ökyrikkaat keinottelijat. Siis nuo samat moraalittomat läskiperseet, jotka markkinoiden epätasapainosta eniten hyötyvät! Eivät tietenkään he halua ”maailmantalouden elpyvän”, jolloin he menettäisivät etuisan asemansa.

Myös Noam Chomsky, yksi maailman viisaimmista ihmisistä sanoi (jo vuosia sitten), että talous saataisiin tasapainoon, jos kuunneltaisiin Nobelin tason taloustiedepalkinnon voittaneita ekonomisteja. Vaan ei, ei kuunnella! Pistetään heille vaan kiiltokuvapinssi rintaan ja laitetaan kellariin eläkkeelle. Voi luoja! Annetaan ruorissa ennemmin olla sen ihmiskunnan promillen, joka tästä kasvavasta eriarvoisuudesta hyötyy! Suomelle sanellaan ulkopuolelta, että kuinka huonosti sillä menee. Ei vastata niihin perkeleen puheluihin! Luodaan oma todellisuutemme, josta ei Trumpit ja muut oligarkit tuottoa revi. Onko todellakin tärkeämpää seurata itse luomamme plutokratian piirtämää käyrää, kuin sanoa ei kansakunnan huonolle ololle ja pistää hanttiin?!

Korona ei ole edes pahin maailmaa uhkaava tappaja. Ihmisen itse aiheuttamat kauhut, alati vallitseva ydinsodan vaara ja ilmaston tuhoaminen listivät meidät suuremmalla todennäköisyydellä. Mutta noilla uhilla eivät voi läskiperseet rahastaa onnettomampiaan. Vaan tällä tragedialla voi! Tämän virustuhon aikana olemme onnistuneesti tukeutuneet tiedeyhteisöön. Sieltä saatavan asiantuntemuksen turvin hallituskin on osannut tehdä ansiokkaasti työtään. Nytkö sitten uhan mahdollisesti hiukan hellittäessä me heitämme taas asiantuntemuksen sivuun ja tanssimme itserakkaiden rahaimureiden tahtiin? Eikö tämä ole jo jotakin parvihulluutta?

The post Talous appeared first on Teuvo Matala.

“Nyt on keisarilla vaatteet!”

Nautin penkkiurheilusta. Olympialaisten aikaan seuraan kaikkia lajeja. Mutta minäkään en seuraisi esim. painia, jos kaikki painijat mittelisivät samassa sarjassa ja painavimmat muuntelisivat sääntöjä aina tilanteen mukaan edukseen. Samasta syystä en seuraa talouspolitiikkaakaan. Aikoja sitten on jo tullut selväksi kenen hyväksi peli pyörii. Laukomme pillipiipareiden perässä ja arvioimme viisaita termejä käyttäen, että mihinkähän se ryhmän vetäjä meidät vie.

Uutisissa ja somessa putkahtelee esiin tämän tästä järkyttäviä esimerkkejä eriarvoisuudesta ja välinpitämättömyydestä. Mutta ne noteerataan vaan tylsällä ”aika jännä” -periaatteella. Tällä samalla reaktiolla vastataan myös esim. ydinuhkaan, luontomme tuhoutumiseen ja kaikkeen, mitä ei minkään olennon järjen mukaan pitäisi ikinä tapahtua tai olla olemassa. Reaktiossa on yleensä mukana myös vajaaälyinen naurahdus, jonka jälkeen ko. asia unohdetaan. Pari esimerkkiä.

– Tiesitkö, että Neuvostoliiton Tsar-pommi oli voimakkuudeltaan suurempi kuin kaikki maailmanhistorian räjähdykset yhteensä siihen mennessä?
– Oho, jo 50-luvulla?
– Joo, nyt se teho menee jo varmaan yhteen ydinkärkeen. Ja nekin voi kai laueta inhimillisestä erehdyksestä.
– Semmosia rakentavat.  Maailmanlopun aseita.
– Eikö olekin aika vastuuntunnotonta?
– No, onpa kyllä. Heh. Aika jännä.

– Eikö se ollut se Sirhan Sirhan, joka tappoi sen Robert Kennedyn?
– Joo, -68. Losissa. Vaikka sen revolveriin meni kahdeksan patia ja laukauksia oli 13, jotka tuli useasta suunnasta, niin yksin se sen tappo kuitenkin.
– Ai jaa. No, yksin tietysti. Mutta, heh, aika jännä homma.

Uudet maailmantaloutta ja geopoliittista tilannetta kuvaavat termit ovat niljakkuudessaan niin ällöttäviä, etten viitsi niillä blogiani liata. Ökyrikkaiden perseilylle ja sodalle haetaan paremmilta maistuvia sanoja. Joka päivä niitä joutuu lukemaan ja kuulemaan. Paitsi ei minun blogissani. Ennemmin kirjoitan ”perse”. Noin. Kirjoitin ennemmin ”perse” blogiini kuin jonkin murhaajakapitalistin uuden tekosyysanan. Eikä sekään tuntunut yhtään kivalta!

Olen ollut työelämässä kolmisenkymmentä vuotta. Tosin olin pari pidempää ajanjaksoa poissa talouteen osallistumisesta. Välillä piti käydä sotimassa ja toisella kerralla päätin lukea itseni viisaammaksi. Molempien ajanjaksojen hyöty kenellekään on kiistanalainen tai ainakin arveluttava. Mutta aina on ollut taloudessa kuulemma ongelmia. En ole koskaan milloinkaan esim. istunut pöytäseurueessa, jossa hymyillen todettaisiin taloudella menevän nyt lujaa. Sen sijaan kuulen toistuvasti kysymyksen: ”Miten tää lama näkyy sun alalla?” Samalla tavalla kysyttiin 30-luvun Saksassa: ”Miksi sinusta Hitler on ratkaisu ja jumala?”

Nyt on keisarilla vaatteet! On oikein turkis turkiksen päällä, pitkä viitta ja toteemihattu. Mutta me emme halua nähdä sitä. Kukapa nyt haluaisi tuntea epämukavaa oloa, missään tilanteessa. Teloituskomppanian edessäkin oli sotien aikaan paljon ihmisiä, jotka eivät halunneet tajuntansa ymmärtävän, että nyt koko heidän tietoisuutensa lakkaa olemasta, kuolee. He vain naurahtivat, että  ”aika jännää”.

The post Jännää appeared first on Teuvo Matala.

“Minä kyllä tykkään”

Tämä on ensimmäinen levyarvosteluni, koska en viitsinyt kirjoittaa Megadethin Dystopia-albumista elokuva-arvosteluakaan. Kyseessä on siis yhtyeen 15. levy. Ja siihen seis! ”Yhtye tekee kolmenkymmenen vuoden uran jälkeen parhaan levynsä?” Kyllä vaan, oletettu kysyjä! ”Taidat vaan haluta, että muumiosoittajat olisi väsänneet hyvän levyn?” No, taidat vaan itkeä alasti Stigasi selässä kylmässä suihkussa?

Vanhasta heavy-jäärästä on kiva, ettei kaikki suosikkilevyt ole kaukaa viime vuosisadan loppupuolelta. Mutta tämä albumi voi olla myös kaikista huonoin. Siis jos kaikki käännetään toisinpäin ja arvostellaan kaikki surkeat levyt parhaiksi ja päinvastoin. Niin onpas tässä sitten lattea tuotos! Ei. Kyllä tämä ohjus hyökkäisi silti kärkeen.

Kuuntelen tätä taideteosta paljon kävellessäni, joten en tiedä eri biisien nimiä. Sanoista en tajua senkään vertaa. Mutta moinen ei haittaa, koska pääjehu Mustainen soitto ja sävelöinti puhuu sitä omaa sanomaansa, mitä mies on aina kailottanut. Loureinon kitararytmitys on jatkuvasti paskat housuun -astetta. Adlerin rummut aiheuttaa miellyttävää päännykimistä. Ja missä se Ellefson luuraa? No siellähän se hakkaa bassollaan sitä uutta pulssia kuulijalle, niinkuin on tehnyt jo yli 30 vuotta!

Dystopia-albumi antaa ihmisen hengittää, koska siinä on kappaleiden välissä parin sekunnin tauot. Siinä vetaistaan keuhkot puolilleen ja sitten hopulla riennetään taas ajamaan maailman tiukinta heavymetallia! Jos minulla henkihieverissäni olisi voimia kävellä sata metriä, niin tämä teos korvissani möykäten kömyäisin varmaan kymmenen kilsaa. Soitto kestää 47 minuuttia. Ja aina on olemassa vaara, että herra Mustaine kuulisi jostain minun lopettaneen lenkkini sen ja sen biisin kohdalla. Ja sitten se tulisi kysymään, että miksi.

Alati kuuntelemalla paraneva mestariteos ansaitsee paikkansa metallihistoriassa. Minä koitan osallistua mahdollisimman paljon ko. julkaisun ylentämiseen. Hankalahan näitä on laittaa paremmuusjärjestykseen, etenkin kun sitä ei koita edes tehdä. Julistan vuonna 2016 ilmestyneen Megadethin Dystopia-albumin vuosikymmenensä parhaaksi levyksi ja länttään sille 6/5 tähteä. Beatles oli kans hyvä. Mutta kuunnelkaapa tätä!

The post Dystopia appeared first on Teuvo Matala.

“mielenköyhiä ja paskahousuja”

En ole kirjoittanut vähään aikaan, koska siihen on syy. Olen tehnyt tieteellistä tutkimusta siitä, kuinka ihmiset reagoivat yllättäviin ärsykkeisiin. Empiiriseen tutkimukseeni kuuluvat mm. äkkikorttitemput vastaantulijoille ja korkeaääniset, satunnaisen sanan kiljahdukset bussissa tai jossakin muussa suljetussa tilassa.

Kirjoitin lääkäreilleni kirjeen, jossa kerroin lopettavani seinään kaikkien minulle mahdollisesti määrättyjen tai joskus määrättävien psyykelääkkeiden syömisen. Syytä moiseen en osannut humalassa kertoa. Saatoin myös uhata tuplaavani annokseni. Hankala sanoa. Joku päivä vielä sijoitan postimerkkeihin ja lähetän tuon kirjeen. (mainio uusi satunnaissana kiljuttavaksi metrossa: postimerkki)

Otteeni todellisuuteen alkoi lipsua tuossa marraskuun tietämillä. Tuolloin huomasin, että televisiosta ja internetistä tuli paljon korona-aiheisia ohjelmia. Yllättäen suuri osa naapureistani oli kirurgeja, jotka kasvomaskiensa suojista tervehtivät minua sanomalla ”korona”. Lisäksi löysin ostamiani kasvomaskeja ulosteestani. Ihan sama niille maskeille. Mutta kyseisen materiaalin tutkiminen oli mielestäni epätavallista.

Pandemia sai minut otteeseensa koskematta. Vaikka olen onnistunut huijaamaan virusta erilaisilla suojatoimenpiteillä, niin pääni hajosi alituiseen vaarasta jankkaamiseen ja varsinaiseen uhkaan. Enkä ole varmastikaan ainut. Jos uhrilukuihin laskettaisiin mukaan ”hulluksi tulleet” niin Suomi pomppaisi tilastoissa muiden maiden tasolle.

Viimeistään silloin tajusin itsekin psyykkisen luhistumiseni, kun kuulin muka jostakin rokotteesta. Vääristynyt mieleni väitti minulle, että vitsaukseen on jo keksitty rokote. Mutta sen jakelua hidastaa plutokratia ja politikointi! Joku roti! Kiljumiset yleisillä paikoilla ymmärtää. Oman paskan tonkiminen on mahdollista. Mutta väitetty rokotteella keplottelu menee jo niin paljon yli hilseen, että minun tässä on pakko olla se hullu!

The post Hulluus appeared first on Teuvo Matala.

Kyllä.

Kun juna minut kylmästi, mutta täysin aiheellisesti jätti päärautatieasemalle vuonna -98, olin niin saatanan pihalla, että tiesin vielä joskus kirjoittavani asiasta kirjan. Eikä siinä mennytkään kuin 23 vuotta.

Millainen mies minusta on tullut? Kerron pokkarissani mm. seikkailustani Katri Valan puiston huipulle ilman lisähappea. Pohdin myös sitäkin, olisiko undulaatti sittenkin parempi kotieläin kuin hevonen – näin yksiössä. Ja tietysti tutkin eläimiä – halusivatpa ne sitä tai eivät!En minä ihan tyhmä ole, koska osasin tehdä allaolevasta kuvasta linkin. Mutta aika tyhmä minä olen.

The post Junantuoman paikallisen havaintoja pakinoiden muodossa appeared first on Teuvo Matala.

“Rakkaudesta ranskalaiselokuviin”

Ihmiset eri maailmankolkissaan puhuvat erilaisia kieliä. Jotkut niistä ovat jääneet vauvan jokelluksen asteelle. Minulle on koko elämäni koitettu uskotella, että esimerkiksi venäjä ja ranska ovat oikeita ”sopimuksenvaraisia äännesymboleiden järjestelmiä”, kuten suomi. Ja hiukan minua hävettää, että vasta tällä iällä tajuan niiden olevat mukamas-puheita. Venäjä on mielipuolista posmotusta ja ranska sössötyksellä höystettyä korinaa.

Jos epäilee, että näissä kahdessa kielessä olisi sittenkin jotakin järkeä, niin jokainen voi tehdä oma-aloitteisesti pienen käytännön kokeen: kuuntelee jompaakumpaa kieltä vähintään 30 sekuntia. Ei tolkun häivää. Joskus satunnaisista primitiivisistä äänteistä syntyy tietysti oikealta kuulostava sanakin. Tämä tietysti tukee mm. harhaluuloja siitä, että joku ymmärtäisi näitä suoltamisia. Molemmat ovat lisäksi typeryydessään sietämättömiä kuunnella.

Molemmilla kielillä tehdään elokuvia. Hämmästyin törmättyäni mielenkiintoiseen ranskalaiseen leffaan. Suuri kiitos tekstittäjälle, joka oli keksinyt örinöille hyvät repliikit. Raidan nimi oli suomeksi ”Rauhaton” (2022). Ranskalainen nimi voi tietysti olla mitä vaan yskäisystä oksennukseen.

Puoli elokuvaa eteni tosiaankin mielenkiintoisissa merkeissä, koska siinä ei juurikaan puhuttu. Loppu olikin sitten sekavaa sontaa, eikä tekstittäjäkään ollut jaksanut enää keksiä mitään järkevää.Vaan tulipahan katsottua ranskalainen elokuva. En muista kylläkään loppuratkaisua näin puolen tunnin jälkeen. En myöskään lähtisi suoralta kädeltä kehumaan tai suosittelemaan ranskalaisteosta kenellekään. Mutta jos haluaa vuolaista revolverinkahvaansa merkin katsotusta ranskalaiselokuvasta, niin tämä menettelee. Puoli tähteä viidestä. Mielestäni maansa leffahistorian paras teos. Siinä ei ollut yhtään syvällistä

The post Rauhaton appeared first on Teuvo Matala.

Kalakolmikko rantoja ravasi.
Vaan käyttäytyi veden väki arasti.
Silti ahkera uurastus itsessään,
sai pahimman nälän poissa pysymään. 

”Meille ryhmä on tärkeämpi verkkoa.              
Eipä osaa sitä eväkäs ounastella.” 

Kerran tahoilla muilla toven oltuaan,
kävi kaks heistä yhdelle iloitsemaan.
”Tuolla apaja on. Sinne menemme varhain.
Ja illalla aina on saaliimme parhain. 

Sieltä nostamme aarteita, hopealohta.
Sinä älä tule sinne nyt. Tule vasta kohta.” 

Niin myös metsällä kävivät yhdessä.
Loitsut nuotion kahden vain ilmeissä.
Istui miekkonen yks heistä kummissaan.
Tahtoi toiset heitä kiitoksin kumartamaan. 

”Paikka lahjoittaa sullekin sulasta, jäästä.
Vaan älä tule sinne nyt. Tule ajan päästä.” 

Eipä malttanut mies vain kuunnella.
Tahtoi itsekin vonkaleita nostella.
Löysi ryhmänsä paikkaansa kysellen.
Oli vastauksen sointi kuin käärmeiden.

”Niin on saappaasi jäljistä ranta tää vapaa.
Ei oo tuntenut sen vesi airosi lapaa.
Sä nyt jätkänä saavut lompsien,
muka omaasi itselles vaatien.

Toki toisaalle viritä siimasi jänne.
Kulje vapaasti, vaan älä koskaan tänne.”

The post Taika-apaja appeared first on Teuvo Matala.

Ja sen vääjäämätön päätös

Hain taas apurahaa taiteelleni. En saanut mitään. Hylätystä anomuksesta kertova kirjekin oli yhtäkkiä jotenkin suoraa vittuilua. Menin katsomaan niska punaisena urheilubaariin urheilua. Tai itse asiassa join kaljaa ja tuijotin televisiota. Ei sillä ollut väliä, olivatko televisiot päällä vaiko eivät.

En minä luonnollisestikaan sitä tarkoita, että apurahojen jakajat olisivat tyhmiä. Heillä varmasti on hyvät perusteet valinnoilleen ja takanaan asiaankuuluva koulutus ja kokemus. Sanon vaan faktana sen, että he ovat umpitolloja persehuuhkajia, joiden näennäinen älykkyys perustuu itsepetokseen. ”No, saitteko nyt nauraa ivallisesti ja ylimielisesti rahahakemukselleni, paskahousut?”

Hakemani avustus oli muuten niin pieni, etten olisi sitä halunnutkaan! Eli pilkka sattui raatilaisten omaan nilkkaan. Ähäkutti! Minä perustan sitä paitsi jonkin oman säätiön, enkä myönnä minkään apurahojen myöntäjille ikinä mitään. Eivät ne varmaan mitään olisi vaillakaan. Mutta tietävätpähän tämän! Tuulimyllyjä vastaan käyvät siinä nuo kiusaajat!

Jokin tässä mättää. Hakemukseni oli muiden hakemuksiin verrattuna siisti, asiallinen ja ylivertainen. En tietenkään ole nähnyt muiden anomisväsäyksiä. Mutta arvioin näin. Ainakin se oli parempi, kuin mitä yksikään varojen jaosta vastuussa oleva, pellevaltuustossa istuva, vallasta sokaistunut sadisti olisi ikinä osannut vääntää.

Mutta eipä tarvitse nokkavien wannabe-kultturistien enää silmiään hakemuksillani liata. Minä en lähetä heille enää ikinä edes joulukorttia. Ja sitäkään en ole koskaan aikonutkaan lähettää. Joten repikää siitä ryöstökapitalistit ja kommunistit!

Kyllä oli tosiaan säälittävän pieni se apuraha, jota minulle ei myönnetty. Silläkö pitäisi ihmisen elää ja taiteilla? Olkaa nyt edes sen verran inhimillisiä, että olette myöntämättä hiukan järkevämpiä summia!

The post Apurahahakemus appeared first on Teuvo Matala.

”Metsä poikiaan suojelee.”

Kun tavan urbaani ihmislapsi on katsonut pari jaksoa Survivormäniä ja Mowglin, niin hänelle tulee kaipuu luonnon helmaan – vouhottamaan eränkävijätaidoillaan. Sitä lähdetään sitten pienellä porukalla nauttimaan luonnonrauhasta, luonnon ehdoilla.

Mukaan pakataan mahdollisimman vähän, koska metsä on täynnä asumistarpeita ja ennen kaikkea proteiinitäyteläistä ravintoa. Ensin ajetaan auto summittaisesti johonkin korpeen ilman karttaa ja suuntavaistoa, koska halutaan elää aidosti luonnossa. Hiekkatieltä lähdetään sitten tarpomaan johonkin päin umpikairaa.

Ensimmäiseksi suunnitelmaan tulee muutos kannettavan tavaran suhteen. Päätetään jättää aggregaatti eli Markun isän 80-luvun neljänkannettava voimakone jollekin mättäälle. Ensin Markku kuitenkin hakkaa kirveensä paskaksi irrottaessaan laitteen tankin. Sytytysnestettä kun saatetaan tarvita. Näin ryhmä soveltaa jo ensimmäisen kerran nokkeluuttaan äkkiä eteen tulleessa ongelmassa. Bensa on kuitenkin edelleenkin Arton Hondan peräkontissa.

Parin tunnin kuluttua saavutaan jonkin erämaalammen rannalle. Tehdään työnjako, kuten partiossa ikään. Markku suuntii sijainnin. Arto rakentaa väliaikaisen laavun ja Göteborgin serkku Jan tekee polttopuita.

Tunnin päästä Markku ei ole löytänyt aurinkoa pilviseltä taivaalta. Puiden eteläpuolelle asettuvia muurahaismättäitä ei löydy, kuten ei keittiön pöydälle jäänyttä kompassiakaan. Istahdetaan laavulle eli muutaman kasatun männynoksan päälle ja tarkistetaan reppujen kollektiivinen ruoka-anti. Jo ennen maastoon lähtöä on tietenkin sovittu, että matkaan pakataan varalta tarpeellisia asioita.  Kantamuksista löytyykin kaikkea hyödyllistä, kuten makuualusta, taskulamppu ja kaikenlaista ravintoa. Göteborgin serkun repussa on mikropopkornia ja Kimble.

Ennen ateriaa ja sen jälkeenkin yritetään sytyttää Janin keräämä läpimärkä tervaskannon rääpäle. Onneksi nerokas kolmikko pystyy hädän tullen syömään eväänsä kylmänäkin. Yö on kuitenkin las-keutumassa ja se on loppusyksystä ankara. Jan ehdottaa riisuutumista alasti, jolloin saataisiin etua toisten ruumiinlämmöistä. Arto kuitenkin pystyttää ennemmin teltan.

Iltanuotiolla ja yhteislaulun lomassa juotavaksi tarkoitettu litran viinapullo tulee nyt tarpeeseen – lämmikkeeksi. Niinpä Göteborgin serkku kaataa sen märälle kannolle sytytysnesteeksi. Jälleen erämiehet osaavat soveltaa ja Janin silmäkulman turvotukseen auttaa märkä sammal.

Onneksi jokaisella on vähintään yksi kännykkä mukanaan. Arton hampaat kalisevat vähiten, joten hän soittaa. Markku ja Jan aprikoivat, että mihin pelastushelikopteri voisi laskeutua. Päätetään ilmoittaa sijainniksi se parkkipaikka, mihin autokin jätetiin. Ympyrää tässä on kuitenkin kierretty.

The post Eräselviytyjät osa 1 appeared first on Teuvo Matala.